Fysioterapia & Kuntoutus – Meillä on ratkaisu!
Me fysioterapeutit tiedämme, että satsaus fysioterapiaan ja kuntoutukseen on hyvä ja kannattava investointi. Se hyödyttää yksilöä, yhteisöä ja koko yhteiskuntaa. Meidän tulee tuoda tämä yhteiskunnallisesti merkittävä ja säästöjä tuottava asia entistä vahvemmin esiin. Nyt on aika tehdä fysioterapia ja kuntoutus näkyväksi kaikille.
Haasteitahan yhteiskunnassa riittää! Liikkumattomuus, ikääntyvä väestö, kasvavat mielenterveysongelmat, työllisyystilanne ja jaksamiseen liittyvät kysymykset muutamia mainitakseni. Näihin kaikkiin fysioterapeuteille on ratkaisumalleja, mutta mikäli niitä ei hyödynnetä, ei myöskään voida saavuttaa haluttua lopputulosta. On tärkeää resursoida riittävästi, koska vähän kaikille toimii kuntoutuksessa ja fysioterapiassa huonosti.
Viime keväänä saimme kokea maailmanlaajuisen uuden haasteen, kun Covid-19 alkoi levitä ympäri maailmaa. Tilanne oli uusi kaikille! Tämä pandemia on nostanut esiin sen, että myös koronaan sairastuneet tarvitsevat kuntoutusta, mutta tämä vaihtelevasti toteutuu. Osaamista tähän on jo olemassa, sillä kuntoutus koronavirusinfektion jälkeen ei oleellisesti eroa muiden sairauksien kuntoutuksesta. Kuntoutuksella voidaan parantaa toimintakykyä ja nopeuttaa työhön paluuta.
Tiedämme, että fysioterapia on vaikuttavaa ja lisäksi se tuottaa säästöjä. Vahvaa tutkimusnäyttöä on muun muassa terapeuttisen harjoittelun vaikutuksista terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisyssä sekä kuntoutuksessa. Lääkkeettömien hoitojen vaikuttavuuden näytön aste on vahvistunut viime vuosina laadukkaiden tutkimusten myötä esimerkiksi kivun hoidossa. Konservatiivisen fysioterapian vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus suhteessa leikkaushoitoon mm. olkapää- ja polviongelmissa on myös osoitettu. Fysioterapia on leikkauksia, lääkehoitoja ja laitoshoitoa huomattavasti edullisempaa. Lisäksi olemme kouluttaneet merkittävän määrän liikkumisen ja toimintakyvyn ammattilaisia, fysioterapeutteja, mutta emme hyödynnä heidän osaamistaan. Nyt on aika toimia. Meillä on ratkaisu moneen – nyt ne on otettava käyttöön!
Nyt toista kertaa järjestettävässä Fysioterapia & kuntoutus -tapahtumassa haluamme nostaa esiin fysioterapian ja kuntouksen ratkaisuja sekä uusia innovaatioita alan parista.
Koulutuspäivät antavat mahtavat puitteet verkostoitua ammattilaisten kesken ja käydä keskustelua ajankohtaista aiheista sekä kehittää omaa osaamista. Lisäksi voimme tehdä entistä näkyvämmäksi osaamistamme myös päättäjien suuntaan. Yhdessä voimme saavuttaa fysioterapialle sen ansaitsemansa aseman!
Messuilla pääsee tutustumaan lukuisiin näytteilleasettajiin ja heidän tarjoamiinsa tuotteisiin ja palveluihin. Tarjontaa täydentävät monipuoliset lavaohjelmat.
Varaa päivät jo nyt kalenteristasi. Nähdään 22.-23.4.2021 Helsingin Messukeskuksessa!
Hanna Häkkinen
kehittämisasiantuntija
Suomen Fysioterapeutit ry
HUOM!
Fysioterapia & Kuntoutus -koulutuspäivät järjestetään verkossa 22.-23.4.2021.
Fysioterapia & Kuntoutus tapahtuma kokonaisuudessaan seuraavan kerran syksyllä 2022, jolloin mukana koulutuspäivät ja messut.
Seuraa kanavia:
www.facebook.com/FysioKuntoutus
www.instagram.com/fysiokuntoutus
www.twitter.com/FysioKuntoutus
www.linkedin.com/showcase/fysioterapia-ja-kuntoutus