-

Fysioterapia & Kuntoutus 2020 – Meillä on ratkaisu!

Me fysioterapeutit tiedämme, että satsaus fysioterapiaan ja kuntoutukseen on hyvä ja kannattava investointi. Se hyödyttää yksilöä, yhteisöä ja koko yhteiskuntaa. Meidän tulee tuoda tämä yhteiskunnallisesti merkittävä ja säästöjä tuottava asia entistä vahvemmin esiin. Nyt on aika tehdä fysioterapia ja kuntoutus näkyväksi kaikille.

Haasteitahan yhteiskunnassa riittää! Liikkumattomuus, ikääntyvä väestö, kasvavat mielenterveysongelmat, työllisyystilanne ja jaksamiseen liittyvät kysymykset muutamia mainitakseni. Näihin kaikkiin fysioterapeuteille on ratkaisumalleja, mutta mikäli niitä ei hyödynnetä, ei myöskään voida saavuttaa haluttua lopputulosta. On tärkeää resursoida riittävästi, koska vähän kaikille toimii kuntoutuksessa ja fysioterapiassa huonosti.

Tiedämme, että fysioterapia on vaikuttavaa ja lisäksi se tuottaa säästöjä. Vahvaa tutkimusnäyttöä on muun muassa terapeuttisen harjoittelun vaikutuksista terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisyssä sekä kuntoutuksessa. Lääkkeettömien hoitojen vaikuttavuuden näytön aste on vahvistunut viime vuosina laadukkaiden tutkimusten myötä esimerkiksi kivun hoidossa. Konservatiivisen fysioterapian vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus suhteessa leikkaushoitoon mm. olkapää- ja polviongelmissa on myös osoitettu. Fysioterapia on leikkauksia, lääkehoitoja ja laitoshoitoa huomattavasti edullisempaa. Lisäksi olemme kouluttaneet merkittävän määrän liikkumisen ja toimintakyvyn ammattilaisia, fysioterapeutteja, mutta emme hyödynnä heidän osaamistaan.  Nyt on aika toimia. Meillä on ratkaisu moneen – nyt ne on otettava käyttöön!

Nyt toista kertaa järjestettävässä Fysioterapia & kuntoutus -tapahtumassa haluamme nostaa esiin fysioterapian ja kuntouksen ratkaisuja sekä uusia innovaatioita alan parista.

Koulutuspäivät antavat mahtavat puitteet verkostoitua ammattilaisten kesken ja käydä keskustelua ajankohtaista aiheista sekä kehittää omaa osaamista. Lisäksi voimme tehdä entistä näkyvämmäksi osaamistamme myös päättäjien suuntaan.  Yhdessä voimme saavuttaa fysioterapialle sen ansaitsemansa aseman!

Messuilla pääsee tutustumaan lukuisiin näytteilleasettajiin ja heidän tarjoamiinsa tuotteisiin ja palveluihin. Tarjontaa täydentävät monipuoliset lavaohjelmat.

Varaa päivät jo nyt kalenteristasi. Nähdään 30.9 – 1.10.2020 Helsingin Messukeskuksessa!

Hanna Häkkinen, Suomen Fysioterapeutit

Hanna Häkkinen
kehittämisasiantuntija
Suomen Fysioterapeutit ry

Fysioterapia & Kuntoutus -tapahtumassa koulutuspäivät ja messut.

Seuraa kanavia:

www.facebook.com/FysioKuntoutus
www.instagram.com/fysiokuntoutus
www.twitter.com/FysioKuntoutus
www.linkedin.com/showcase/fysioterapia-ja-kuntoutus